Moni saapuu pubeihin, ravintoloihin ja kahviloihin kuuntelemaan livemusiikkia ja nauttimaan sen luomasta tunnelmasta. Toisinaan kuitenkin sattuu tilanteita, joissa suunnitelmat äkisti muuttuvat. Näin voi käydä esimerkiksi kun bändi tai artisti joutuu ilman ennakkovaroitusta peruuttamaan oman esiintymisensä. Tämä on harmillista, mutta kuuluu elämään.

Toisinaan suunnitelmat muuttuvat, mutta päivän ei tarvitse olla sen vuoksi pilalla. Pubissa, kahvilassa tai ravintolassa voi keksiä itselleen myös runsaasti muuta tekemistä, vaikka juuri kyseisellä hetkellä ei pääsisikään kuuntelemaan livemusiikkia.

Tutustu kahvilan muuhun tarjontaan

Moni kahvila tarjoaa livemusiikin ohella runsaasti muuta ohjelmaa, kuten erilaisia kirjoja tai lautapelejä. Kahviloista saa lainata kirjoja luettavaksi kahvilassa olemisen ajaksi, sinne voi tuoda oman kirjansa ja osa kahviloista tarjoaa kirjojaan jopa kotiin asti lainattavaksi. Mikäli esiintyjä on yllättäen peruuttanut esityksensä, voi kahvilasta tilata kahvia tai teetä ja asettua lukemaan hyvää kirjaa.

Vaihtoehtoisesti voi ystävän kanssa keskittyä esimerkiksi lautapeliin, jonka parissa voi mennä pidemmänkin aikaa. Monet lautapelit saattavat vaatia tuntien, osa jopa päivien pituisia pelisessioita, joten kahvilassa voi viettää rauhassa pidemmänkin tovin. Kahvilan pelit tosin ovat useammin hieman kevyempiä ja vähemmän keskittymistä ja strategista suunnittelua vaativia.

Myös erilaiset kasinopelit voivat toimia hyvänä viihteenä, varsinkin kun lähes kaikilla on nykyään saatavilla mobiilikasino älypuhelimien myötä. Esimerkiksi https://kalevalakasino.eu voi viihdyttää pelaajia silloin kuin esiintyjä on perunut. Pelattavana on monipuolisesti erilaisia kasinopelejä. Moni kahvila tarjoaa lisäksi ilmaisen wifi-yhteyden, joten nettikasinon pelaaminen onnistuu myös esimerkiksi viemällä kahvilaan oman tietokoneen.

Kirjoita omaa musiikkia, tee jotain muuta Luovaa tai hyppää esiintymään

Kahvilassa voi esiintyjän peruessa kirjoittaa myös omaa musiikkia tai tehdä muuta luovaa, mikäli tähän on taipumusta. Luovuus saattaa kukkia myös muulla alalla, esimerkiksi kuvataiteen osalta. Monet kahvilat, ravintolat ja pubit ovat toimineet taiteilijoiden inspiraationa jo satojen vuosien ajan. Amatöörimuusikot voivat myös kysyä kahvilan henkilökunnalta, onko mahdollista päästä itse esiintymään, mikäli uskoo omien taitojensa olevan riittävät esiintymiseen. Tämä on mahdollista joissain kahviloissa, joissa on niin sanottu ’open stage’, eli esiintymislava on avoinna kaikille, jotka ovat riittävän rohkeita esiintymään.